Bodomin legenda DVD
On kesä 1960, helluntaiaamu.

Bodominjärven rannalta löytyy kolme nuorta telttailijaa surmattuna. Neljäs on henkihieverissä muistinsa menettäneenä. Murhatutkimusta johtavat poliisit ovat sodankäyneitä miehiä. Apulaispoliisipäällikkö Oiva Kedon ainoa näkevä silmä on Paasikiven-Kekkosen linjalla. Eikä kaikkea nähtyä kirjata tutkintapöytäkirjoihin. Komisario Ilmari Hallanheimo on puolestaan vanhaa sotilassukua, idealisti, totuudenetsijä ja rakastunut - hinnalla millä hyvänsä.

Murhatutkimus kietoutuu tiukasti kylmän sodan suurvaltapolitiikan ympärille. Mikä lopulta voittaa - kauhu, legenda, totuus vai rakkaus? Kansakunnan itsenäisyys ja ihmisen onni on joskus mitättömän langan varassa.

TOP SECRET
"Hämmentävän erilainen TV-elokuva, joka uskaltaa ottaa riskejä lähes kaikkialla osa-alueillaan, mutta onnistuu aikaansaamaan aineksistaan ehjän kokonaisuuden. Maailma on väkevä ja ihmiset tosia sen maailman sisällä. Omaehtoinen epookki kiehtoo ja toimii. Elokuva yhdistää maukkaasti italowesterin, film noirin ja suomalaisen junttihuumorin aivan omannäköisekseen paketiksi."
- Venla-tuomaristo 2007 -

Lisämateriaali: Ohjaajan haastattelu A-studiossa.

Valmistumisvuosi: 2007

Ohjaus: Tapio Piirainen

Pääosissa: Juha Muje, Pekka Huotari, Niina Nurminen, Maija Junno, Kai Lehtinen, Samuli Vauramo

Pituus: 93 min

Kuva: 1.77:1 (16:9)

Ääni: DD5.1 Suomi

Tekstitys/subtitles: Suomi, Svenska, English


15,00€ sis. alv 24.0%


 Julkaisupäivä:
 

« takaisin


YLE Shop suosittelee
Yle Shop      Etusivu  |  Toimitusehdot  |  Ohjeet  |  Yhteystiedot